KERSTI BERGROTH



Kersti Solveig Bergroth
24.1.1886 Viipuri – 24.1.1975 Helsinki

Kersti Bergroth oli pappissukua sekä isänsä että äitinsä puolelta. Isänsä puolelta hänellä oli sukujuuria Uudellamaalla ja äitinsä (Lydia, os. Pettersson) puolelta Pohjanmaalla. Isä Adiel Bergroth oli vihitty papiksi ja hän toimi opettajana Viipurin ruotsalaisessa lyseossa ensin uskonnon ja suomen kielen lehtorina ja myöhemmin rehtorina. Adiel Bergroth oli myös valtiopäivämies, kirkolliskokousedustaja ja aktiivinen fennomaani. Kerstillä oli neljä sisarusta, joista myös Eva Hirn kirjoitti tyttökirjoja.

Kersti Bergroth suunnitteli opettajan uraa ja hän suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon vuonna 1910. Laudaturtyö käsitteli ranskalaista kirjallisuutta. Bergroth aloitti kirjailijanuransa vuonna 1911 ruotsinkielisellä novellikokoelmalla Augusti ja hän kuului Dagdrivare-ryhmään. Vuosina 1912-1917 kirjailija oli naimisissa lehtori Samuel Hagelin kanssa, joka kuitenkin kuoli vuonna 1917. Samana vuonna ilmestyi Bergrothin ensimmäinen Mary Manck -nimimerkillä kirjoittama tyttöromaani Evas klass (Eevan luokka). Aikakauden moralismista suhteellisen vapaana Eva-sarja ennakoi modernia nuorisokirjallisuutta ja kirjoja luetaan edelleen.

Vuonna 1920 Bergroth vaihtoi suomen kieleen. Vuonna 1932 hän avasi uusia uria kirjallisuuteemme karjalaismurteisella näytelmällä Anu ja Mikko. Vuonna 1933Bergrothille myönnettiin Rosendahlin näytelmäpalkinto. Anu ja Mikko on jäänyt elämään Orvo Sarvikiven (1940) ja Ville Salmisen (1956) elokuvasovituksissa ja esimerkiksi kesäteattereissa sitä saatetaan yhä esittää niin kuin hänen toista karjalaismurteella kirjoittamaansa näytelmää Kupersaare Antti (1956). Nimimerkillä Tet Bergroth kirjoitti elokuvakäsikirjoituksia Valentin Vaalalle.

Vuosina 1922-1930 Bergroth oli naimisissa kuvataiteilija Alexander Matsonin kanssa. Liitto päättyi eroon. 1920-luvun lopulla Bergroth oli perustamassa kirjailijoiden sananvapausjärjestöä Suomen PEN -klubia ja toimi sen puheenjohtajana jonkin aikaa. 1920- ja 1930-luvuilla Bergroth kohosikin kirjalliseksi auktoriteetiksi: hänelle myönnettiin valtion kirjallisuuspalkinto 1922 ja 1930 sekä SKS:n palkinto 1933.

Bergroth oli myös aktiivinen antroposofi. Suomen antroposofisen liiton johtokuntaan kirjailija kuului vuosia ja toimi myös sen puheenjohtajana. 1920-luvun lopulla Bergroth toimitti yhdessä silloisen miehensä kanssa hengeltään antroposofista aikakauskirjaa Sininen kirja. Vuosina 1934-1938 Bergroth oli antroposofisen Päiväkirjan päätoimittaja. Suomalaisista aforisteista niin ikään karjalaissyntyinen Erkki Melartin edustaa samantyyppistä aateperintöä: Melartin oli teosofiseen liikkeeseen kuuluvan Ruusu-Ristin jäsen.

Vuonna 1950 Bergroth sai Pro Finlandia -mitalin. 1950-luvun modernistipolvi ei kuitenkaan arvostanut Kersti Bergrothin tuotantoa. Tässä mielessä hän jakoi häntä puolisen vuotta vanhemman V. A. Koskenniemen (1885-1962) kohtalon. 1950-luvun puolivälissä Bergroth muutti yhdessä kirjailija Liisa Ottosen kanssa Roomaan. Rooman ajalta häneltä ilmestyi muun muassa Rooma-aiheisten esseiden kokoelma Maailman Rooma (1957).

1970-luvun alussa Bergroth palasi Suomeen ja häneltä ilmestyivät muistelmat Alkusoitto (1971) ja Löytöretki (1973) sekä aforismikokoelma Meidän elämämme täällä (1973). Kolmannen ja viimeisen aforismikokoelmansa hän julkaisi 87-vuotiaana, mikä lienee lajin ikäennätys Suomessa. Kun kirjailijan syntymästä oli kulunut sata vuotta vuonna 1986, Yle TV1 esitti draamadokumentin Meidän elämämme täällä ja Eeva-sarjaan perustuvan draamasarjan.

Kirjailijana Bergroth oli erittäin monipuolinen ja kielitaitoinen: ruotsin, suomen ja karjalaismurteen lisäksi hän kirjoitti saksaksi ja käänsi englantilaista ja ranskalaista kirjallisuutta. Bergrothilta ilmestyi kaikkiaan n. 70 kirjaa, jotka on ehkä Eva-sarjaa ja karjalanmurteisia näytelmiä lukuun ottamatta kuitenkin unohdettu. Vuosina 1952-1953 ilmestyi Teokset 1-5 ja vuonna 1958 Kersti Bergrothin parhaat pakinat.

Aforistinen tuotanto:

Heräjä, armas synnyinmaa (1935)
Muistiinpanoja (1955)
Meidän elämämme täällä (1973)



Hauta:

Helsinki, Hietaniemen hautausmaa, vanha alue 3-6-7

Laakeassa, vaakatasoisessa, aaltopintaisessa ja kuuteen ruutuun jaetussa muistomerkissä sitaatti näytelmästä Anu ja Mikko:

Kohtsilläähä se ikä o lopuss, a sitt alkaakii se makia ikusuus.

Hautausmaalla ei liene toista murreasuista hautakirjoitusta.

Linkkejä

Lappeenrannan kirjaston sivu Kersti Bergrothista


Eevan luokka Elävässä arkistossa


Aforismeja

Opettamalla, että vanhat ovat halveksittavia, nykyiset nuoret valmistavat itselleen hyvin ikävän tulevaisuuden. (Meidän elämämme täällä, 1973).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti